Tuulet syntyvät kun lämmin, kevyt ilma nousee ylös ja jättää tietynlaisen ilma-aukon mennessään. Kylmä ja painava ilma laskeutuu ilma-aukkoa kohti tuulen lailla. Se on ilman liikettä korkeapaineesta matalapaineeseen. Tuuli nimetään sen mukaan mistä se on lähtöisin, esim. Länsi-tuuli.
Ilmanpaineita on korkeita ja matalia. Esimerkiksi hepoasteiden korkeapaineen alueella, eli Kauriin- ja Kravun kääntöpiireillä, ilma virtaa on alaspäin kohti maanpintaa ja tuuli on heikkoa. Päiväntasaajalla vallitsee päiväntasaajan matala(paine), jolloin ilma kääntyy napa-alueita kohti ja muodostaa hepoasteiden korkeapaineen.
Planetaariset tuulet ovat maapallon pinnalla ja ilmakehän alimmassa kerroksessa, noin kymmenen kilometriä paksussa troposfäärissä, esiintyviä laajamittaisia ja pysyviä tuulia
Maapallon pyöriminen akselinsa ympäri aiheuttaa sen pinnalla muitakin ilmiöitä kuin päivän ja yön vaihtelun, nimittäin Coriolis-ilmiön. Pohjoisella pallonpuoliskolla Coriolis aiheuttaa tuulen suunnan kaartumisen oikealle. Ilmiön voimakkuus riippuu leveyspiirin sijainnista. Eteläisellä pallonpuoliskolla ilmiö on päinvastainen verrattuna Pohjoiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti